tiistai, 18. elokuu 2015

Lapin ihmeellinen taika

Heippa!

Havahduin taas blogin olemassaoloon tänään, kun ystäväni tiesi kertoa kuulumiseni luettuaan blogiani. Oli mukava kuulla että joku vielä jaksaa lukea, vaikka tätä tekstiä tuleekin hyvin harvoin enää. Yritän siis keskittyä laatuun pidemmän tekstin sijaan. Mutta niin, olihan minulla kerrottavaakin. Kävimme kolmisen viikkoa sitten ihastelemassa Lapin taikaa Muoniossa. Se olikin meidän yhteinen lomaviikko koko kesänä. Lähdimme ystävämme seuraksi, miehillä ajatuksena kalastaa koko viikko ja itselläni käydä vaeltamassa koiran kanssa. Näinhän me sitten teimmekin.

Olen käynyt aikasemmin Utsjoella ja Rovaniemellä, mutta muualla Lappia ei ole tullutkaan pyörittyä. Ajomatkaahan Muonioon on, mutta se oli kyllä sen arvoista! Voi niitä maisemia ja luontoa joka muuttu koko ajan ympärillä. Ei käynyt aika pitkäksi Lapin päässä katsellessa mahtavia maisemia. Valitettavasti sää ei oikein suosinut meitä, vettä satoi koko viikon ja aina oli märät vaatteet päällä. Eihän sateinen keli meitä lannistanut, mutta kyllä loppu viikosta alkoi tympimään lähteä lenkille kun tiesi miten märkänä taas tuli takaisin.

Yövyimme Olostunturilla mökissä, jossa oli täysi varustus. Mökki oli oikein kodikas, kolmella huoneella ja parvella varustettu asunto, jossa olisi kyllä yöpynyt useampikin henkilö. Mökin takaa lähti latupohjat, joita pitkin kulkemalla pääsi mm. Muonion keskustaan, tuulimyllyille, Harrinivaan ja luontopoluille. Pääasiassa Oloksella kulki 7 km luontopolku ja 3 km ja 12 km pituiset latupohjat. Toki pikkupolkuja ja huoltoteitä pitkin pääsi kiertämään niin pitkän lenkin kun halusi. Olostunturin päälle pääsi kipuamaan laskettelurinettä kiipeämällä, matkaa oli n. 600 m riippuen mistä kiersi. Tunturin päällä pyörivät viisi komeaa tuulimyllyä ja alas kulki kaunis luontopolku. Olos on tunnettu laskettelukeskus lähellä Yllästä ja Leviä. Jos haluaa käydä talvella laskettelemassa Ylläksellä, käy kuulema sama lippu myös Oloksen rinteisiin. Majoittua voi hotellissa (vain talviaikaan) tai ihanissa rinnemökeissä, joita on Olos täynnä. Mukava paikka majailla, joka sijaitsee lähellä keskustaa ja läheltä löytyy upeat ulkoilumahdollisuudet!

 

547.jpg

651.jpg

539.jpg

Muonio on loistava paikka kalastajille, varsinkin Muonion kalaviikolla. Harmiksemme emme saaneet kuin mitat täyttävän lohen ja hauen, vaikka miehet osallistuivatkin Muonion kalaviikolle. Itse olin kerran mukana kalassa, toista kertaa en raaskinut maksaa. Yllätyin miten vaikeaa oli soutaa, kun virta vei venettä koko ajan alajuoksuun. Hikihän siinä tuli! Tuntu niin turhauttavalta yrittää soutaa kun näkee ettei vene liiku mihinkään, vaikka todellisuudessahan virta vie sitä koko ajan alemmaksi.

Kävimme myös Kittilässä, Levillä ja Kolarissa. Ruotsin puolellakin käytiin, mutta vain karkkiostoksilla sillan toisella puolen. Kävin useana päivänä kahvittelemassa kahvilassa, joka sijaitsi keskustassa aivan kauppojen vieressä. Tekemistä ei juurikaan ollut, sillä eihän Muonio mikään suurkaupunki ole. Luontoa rakastavalle aivan ihana kohde matkailla. Kävimme myös heittämässä frisbeetä Harrinivassa, joka majoittaa vieraita ja varsinkin karavaanareita. Harrinivassa sijiatsee myös Muonion isoin huskytarha. Latupohjia pitkin pääsee siis Olokselle ja pusikoissa kiertää 4 km pituinen Nivan kierros. Jos halajaa frisbeetä heittämään, kannattaa varautua pitkähihaiseen ja pitkii housuihin. Itikat vaanivat nimittäin joka pusikossa..

576.jpg

Poroja tuli vastaan melkein missä vain, jopa mökin pihassa. Rocky ei onnekseni välittänyt pätkääkään poroista, joten ne saivat rauhassa laiduntaa mökin pihassa. Porot tykkäsivät majailla Oloksella purukasojen päällä, jonka alla säilytetään lunta. Eräänä kauniina iltana ajattelin pysäyttää auton ja koittaa saada poroista parempia kuvia, entiset kun olivat otettu lähinnä autosta. Hiippailin porojen lähelle samalla ottaen kuvia, eivätkä porot sanoneet mitään. Tietysti pysyin turvaetäisyydellä, mutta nätisti ne laidunsivat laumassa eivätkä välittäneet turistista ollenkaan.

665.jpg670.jpg666.jpg

 

608.jpg

Maisemien kauneutta ei voi liiakseen korostaa. Sielu lepää täysin niitä katsellessa. Tulee jo kaiho näitä kuvia katsellessa. Toivottavasti ensi kesänä matka käy uudelleen Lappiin!

578.jpg579.jpg642.jpg

Saimme onneksemme edes yhtenä iltana  aurongon taivaalle, ja tässä on tulokset. Kaunista eikö totta! Jos yhtään mieli halajaa Lappiin ja mietit minne suunnata vaikkapa ensi kesänä, laita mietintään ehdottomasti Muonio. Käymisen arvoinen paikka. Vaikka ostosmahdollisuuksia ei juurikaan ole (eikä sinne nyt ostoksille usein tullakaan), tekemistä kyllä löytyy jos tykkää ulkoilla. Läheltä löytyy useeeiita luontopolkuja ja vaellusreittejä sekä lukemattomia latuja. Suosittelen lämpimästi!

 

 

 

lauantai, 11. heinäkuu 2015

Tuliko minusta vihdoin aikuinen?

Heii!

Taas pitkästä aikaa. Olin jo liki unohtanut koko blogin olemassa olon ja teidät rakkaat lukijat, anteeksi kovasti! Selitykseksi voisin listata kiireen, työt, opiskelut... Onhan näitä. Mutta yksi suuri syy poissaolooni on ollut tuo surkea läppärini, joka ei suostu tekemään yhteistyötä kanssani. Kuten eilen, aloitin tekstin kirjoittamisen ja taasen yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kone sammui ja alkoi päivittämään jotakin ohjelmaa. Ja arvatkaa vaan olinko tallentanut tekstiä. Kyllä taas otti päähän, monen tunnin työ meni hukkaan eikä ollut ihan ensimmäinen kerta. Äsken taas yritin tabletillani aloittaa kirjoittamisen, sekin touhu jäi hyvin lyhyeen. Teksti tuli suoraan pötköä, eikä mitään välejä tai rivejä saanut laitettua. Ei sellaista ole mukava lukea. Päätin sitten siirtyä varmaan valintaan; työkoneeseen. Johan alkoi lysti kirjoittamaan. Paitsi. Tässä ei tietenkään ole kuvia mitä liittää mukaan. Hohhoijaa, ymmärrätte varmasti nyt miksi tämä kirjoittaminen tympii kun vehkeet eivät toimi haluamalla tavalla. Joku sanoisi että heitä se läppäri menemään, ja niin aion tehdäkin. En aio katsella enää hetkeäkään sitä romua!

Niin, mitä minulle sitten kuuluu? Puolen vuoden aikana ei ole suurempia muutoksia tullut eikä juurikaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Ainoa muutos jonka itse olen huomannut on aikuiseksi kasvaminen. Niin, eikö reilusti yli kaksikymppinen sitten ole jo aikuinen? Olenhan minä, mutta  nyt tuntuu siltä että olen astunut "aikuisten maailmaan", josta ei ole enää paluuta. Olenhan aina ollut varhaiskypsä lapsi, kasvanut aikuiseksi elämän myötä ottaen vastuuta elämästäni ensimmäisestä kesätyöstä ja lemmikistä lähtien. Olen muuttanut varhain pois kotoa vuokra-asuntoon ja pärjännyt tähän astisessa elämässäni ihan hyvin. Käyn töissä, opiskelen ja asun puolisoni asunnossa ottaen osaa yhteisiin kustannuksiin. Mitä sitten puuttuu, mikä tekee elämästäni "aikuisten" elämän? Oma asunto, laina, vakituinen työ, lapset, perhe. Olemme alkaneet etsiä omakotitaloa ja toteuttamaan unelmiamme. Tuntuu isolta askeleelta alkaa miettimään asunnon ostoa ja lainan hankkimista, jonka saaminen ei ole niin yksinkertaista. Valmistuttuani olisi kiire saada vakituinen työ, ja samalla koittaa unohtaa jatko-opinto aikeeni. Haluaisin jatkaa opintojani omalla alallani, mutta Keski-Suomessa ei valitettavasti ole siihen mahdollisuuksia. Olen kyllä selvittänyt asiaa ja päättänyt jatkaa opintojani, mutta hieman alastani poiketen. Välillä ajatus tulevasta pelottaa, välillä taas havahdun ajatukseen perheestä ja kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä voisin saavuttaa kovalla työllä. Ei tällaisia kovin usein tule miettineeksi, kun elää vuokra-asunnossa opintotukia saaden. Miksi ajatus tulevasta sitten pelottaa? Tämän kaavan mukaan eteneminenhän on ihan luonnollista ja melkeinpä jokainen ihminen ostaa elämänsä ensimmäisen asunnon jossain vaiheessa (poikkeuksia toki on. Elämässä vain on edettävä, jos jotain haluaa saavuttaa. Kuten huomaatte, olen pohtinut paljon asiaa. Monta rautaa tulessa, ja jostakin olisi aloitettava. Isoja päätöksiä ja pohdintaa siitä, ovatko ne sitten oikeita vai vääriä. Ja mitä tuohon sanaan aikuinen sitten tulee, se on meidän jokaisen päätettävissä. Jokainen mieltäköön itse milloin on aikuinen. Minä olen aikuinen vasta kun siltä tuntuu. Joku toinen taas täytettyään 18-vuotta. Niin, määrittelyjä on paljon.

Kummasti selkeyttää ajatuksia kun kirjoittaa ne ylös eikä vatvo vain omassa päässä. Suosittelen! Palataan taas, kuvien ja kuulumisien kera.

Uusi seikkailu alkakoon, uskon olevani valmis siihen!

 

sunnuntai, 18. tammikuu 2015

Kaksi mehevää salaattilounasta

Huomenta!

Kuinkas se viikonloppu on sujunut? Kerroin viimeksi aloittavani työharjoittelun, jonka parissa vietän seuraavat kuusi viikkoa. Harjoittelu on lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin ja olen kyllä pitänyt työstä. Mukava lähteä töihin, kun on mukavat työkaverit ja ilmapiiri hyvä.

Nyt kuitenkin asiaan. Tänään ajattelin kertoa muutaman helpon salaattilounasvinkin, jotka molemmat on omaa tuotostani. Vaikka olenkin todella huono yhdistelemään ja keksimään salaattiin ruokaisuutta ja vaihtelevuutta, nämä salaatit onnistuivat todella hyvin. Löysin vähän aikaa sitten kaupan vihannesosastola aivan uuden tuttavuuden, nimittäin ruusukaalin. Kaali ei oikein kuulu suosikkeihini, mutta tuo ruusukaali on ihanan mehevä ja kun hieman pyöräyttää suolaa pintaa, on maku täydellinen. Toinen uusi suosikkini on herneenverso, jota käytetään yleensä kalaruokiin ja koristeeksi. Minusta se sopii vallan mainiosti myös salaattiin, kunhan ei liikaa laita makeisuuden takia. Kokeile ihmeessä ihastuitko sinäkin uusiin tuttavuuksiin!

Ruusukaalisalaatti

1 rs ruusukaaleja

200 g fetaa (tai niin paljon kun haluaa laittaa)

miniluumutomaatteja

kurkkua

jäävuorisalaattia

1 punasipuli

broileri kuutioita

Kastikkeeksi oliiviöljyä, ripaus pippuria ja sitruunamehua.

Paista aluksi broilerit pannulla kypsäksi tilkassa öljyä. Puolita ruusukaalit ja paahda niitä miedolla lämmöllä pannulla. Voit halutessasi maustaa ripauksella suolaa. Huuhdo salaatin lehdet ja revi kulhoon. Pilko kurkku, tomaatti ja paprika, sekä rengasta (siivuta?) sipuli salaattiin. Lisää feta ja jäähtyneet broilerikuutiot sekä ruusukaalit. Mausta halutessasi mustapippurilla ja öljyllä. Tarjoile lisäksi esimerkiksi koskenlaskijalasagnea ja patonkia (ohjeet löytyvät Pirkka-ruoka liiteestä).

001.jpg002.jpg

 

Briejuustosalaatti

1 pss salaattisekoitusta esim Toscana

1 kpl briejuustoa

herneenversoa

aurinkokuivattua tomaattia

kurkkua

avokado

paprika

miniluumutomaatteja

espanjalaisia oliiveja esim sitruuna täytteellä

Levitä salaattisekoitus kulhoon. Pilko tomaatit, kurkku, avokado ja paprika paloiksi ja lisää salaatin sekaan. Tomaatit voi jättää halutessaan lisäämättä, sillä aurinkokuivatut tomaatit ajavat myös saman asian. Pilko briejuusto pieniksi paloiksi ja ripottele pinnalle oliivien kanssa. Lisää lopuksi aurinkokuivatut tomaatit ja muutama herneenverso.

Täyteläinen, helppo salaatti vaikka lounaaksi. Briejuuston tilalle voi laittaa esim. fetaa, mozzarellaa tai vaikkapa leipäjuustoa mielesi mukaan.

057.jpg055.jpg058.jpg

Tästä reseptivinkit vaikka ensi viikolle. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

 

 

 

 

 

 

 

keskiviikko, 7. tammikuu 2015

Joulutori Tallinnassa

Heipä hei ja mukavaa Uutta Vuotta sinulle!

Nyt sain vihdoin ladattua Tallinnan kuvat kamerasta koneelle, joten tällä kertaa pieni bläjäys jouluisesta Tallinnasta. Vaikkakin matkamme ei ollut järin pitkäkestoinen, vain kolme päivää, ehdimme tehdä kymmeniä asioita muutaman päivän sisällä. Matkasimme paikalle Eckerö Linella, joka oli hintatasoonsa nähden oikein mukava ja viihtyisä laiva. Matkat taittuivat nopeasti kansipaikoilla, eikä ongelmia ollut kamalaa merenkäyntiä lukuunottamatta. Majoituimme Sokos Hotel Virussa, joka sijaitsi aivan Virukeskuksen vieressä. Oiva hotelli lapsiperheille ja pikaisesta matkasta nauttiville. Aamupala oli mitä loistavin ja ennen kaikkea todella runsas. Valinnan varaa oli todella, eikä pöydästä tarvinnut lähteä nälkäisenä. Palvelu pelasi hyvin ja huonekin oli viihtyisä, vaikkakin aika tavallinen (kai sitä olisi paremmalla hinnalla saanut toisenlaisen..).

Tallinnan vanhankaupungin joulutori oli todellakin näkemisen arvoinen enkä ihmettele yhtään, miksi se on niin kuuluisa ja tunnettu joulun aikaan. Saapuessamme Tallinnaan maa vihersi eikä joulun tuntua ollut ollenkaan, mutta onneksemme juuri ennen lähtöämme Talliinnaan satoi ensilumi ja saimme kuin saimmekin jouluntunnelman ja lumisia kuvia joulutorista. Kuuluisa joulutori koostui valtavasta kuusesta (joka valitaan joka vuosi paikallisilta kasvattajilta), pienistä kojuista, eläimistä ja pienen pienestä esiintymislavasta. Kojuissa oli myytävänä paikallisia makeisia, käsitöitä, glögiä, puutöitä, kynttilöitä ja vaikka mitä! Ihailtavaa riitti pitkäksi aikaa eikä silmätkään ehtineet lepäämään kun näki jo seuraavan mielenkiintoisen kojun. Paikalle oli tuotu pari poroa ja poni, jolla lapset saivat ratsastaa muutamaa euroa vastaan. Torin lähellä majaili myös muutama lammas omassa tarhassaan. Kojut olivat täynnä paikallisten tekemiä (ja muutama koneella tehty) käsitöitä, joista huokui lämpö ja mukavuus. Ostin itselleni liki polveen ylettyvät kissakuvioiset villasukat, jotka maksoivat 20 €, muiden kojujen 25 €. Villasukkani olivat torin halvimmat, joten kannattaa kilpailuttaa ja vertailla hintoja, jos haluaa säästää muutaman euron. Käsitöiden laajuus oli uskomattoman kirjava; löytyi lakkeja, lampaan villasta tehtyjä tossuja, nahkahanskoja, lapasia, käsin tehtyjä kynttilöitä, shaaleja.. aivan kaikkea vauvasta vaariin. Makeisia oli pipareista tikkareihin ja glögiä vahvasta viinistä miedompaan. Kuuma glögi kieltämättä lämmitti tuulisessa säässä. Torilla järjestettiin muutaman tunnin välein esityksiä perheen pienimmille ja toki muillekin. Jäimme kuuntelemaan adventtisunnuntain saarnaa, jonka sanoma jäi valitettavasti hieman epäselväksi.. 

017%20%E2%80%93%20Kopio.jpg018%20%E2%80%93%20Kopio.jpg019%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

Torihan täyttyy kojuista ja joulukuusesta jo hyvissä ajoin joulukuun alussa ja se korjataan pois vasta tammikuun alussa. Aikaa on siis runsaasti nauttia torista ja sen antimista! Suurin osa kojuista oli auki klo 10-18 välisenä aikana, mutta moni piti kojua auki iltamyöhään niin kauan kuin asiakkaita riitti.

037.jpg036.jpg

Kävimme myös tietenkin shoppailemassa Virukeskuksessa, jossa mukaan tarttui kaikkea mahdollista vaatteista sormukseen. Kiersimme vanhankaupungin pienet myymälät läpi sekä tietenkin kävimme Virukeskuksen vastapäätä sijaitsevassa New Yorkerissa, joka on ehdottomasti lempikauppani! Sataman marketit koluttiin myös perinteiseen tapaan, mutta sieltä matkaan ei lähtenyt muuta kuin super alkon glögi. Olisi vain pitänyt ottaa rohkeasti taksi ja lähteä vähän kauemmaksi shoppailemaan. Hintatasokin olisi ollut varmasti toisenlainen hieman kauempana. Yritimme etsiä hyviä ruokapaikkoja netistä, mutta nekin suositut paikat sijaitsivat pidemmän matkan päässä. Jos olisimme olleet edes päivän pitempään paikan päällä, olisimme kyllä lähteneet käymään kauempana. Aina tulee kierreltyä tutut paikat vaikka yhtä hyvin voisi lähteä jonnekin muualle seikkailemaan tuntemattomaan. Ruoasta puheenollen, löysimme ihanan vanhanaikaisen ravintolan aivan torin kupeesta. En nyt valitettavasti muista nimeä, mutta paikka sijaitsi aivan torin vieressä. Ruoka oli maittavaa ja palvelu pelasi! Paikka oli aaaaivan täynnä, mutta mahduimme kuin mahduimmekin syömään. Muuten ruoka ei ollut mitenkään erikoista, ja ehkä hieman hintavaakin. Kauempana myös ruoan hinta olisi varmasti laskenut. Mahat saimme kuitenkin täyteen, joten mitäpä minä valittamaan.

Laivalla emme mahtuneet buffettiin, joka olisi maksanut alle 30 €. Tyydyimme vain kahvittelemaan ja nauttimaan muista laivan herkuista. Tällainen joulupipari tarjoiltiin kahvin kera.

039.jpg

Matka teki tehtävänsä, se oli todellinen irtiotto arjesta! Ensi kerralla suuntaamme taas jonnekin muualle. Suosittelen ehdottomasti käymään joulun aikaan Tallinnassa, sillä tunnelma on aivan eri kuin esimerkiksi syksyllä. Tuliaisia löytyy varmasti vaikka muille jakaa, tai miksei pukinkonttiinkin! 

Huomenna aloitan taas työharjoittelun, joten seuraavat kuusi viikkoa stressikäyrä tekee jurkkää nousuaan. Noh, jos jaksan pusertaa kuusi viikkoa täysillä eteenpäin, saan nauttia hiihtolomasta jakson lopuksi. Ajatelkaa, juuri alkoi opiskelu ja kohta jo onkin loma! Apua, toisaalta aivan ihana ajatus... Toivotan oikein mukavaa tammikuuta ja ensi kerralla palataan reseptien parissa. Mukavaa keskiviikko iltaa!

keskiviikko, 31. joulukuu 2014

Myöhästyneet joulutervehdykset!

Hei ja oikein antoisaa Uutta Vuotta sinulle!

Itse olen viettänyt Joulua sängyssä maaten kipeänä ja huonovointisena. Aatto menikin sairaalassa tiputuksessa kun ei mikään pysynyt sisällä ja vatsaan sattui vietävästi. Sen jälkeen kaikki on tullut vetenä ulos eikä mikään tahdo imeytyä kunnolla elimistöön. Jouluruoat meni ihan hukkaan kun ei voinut niistäkään nauttia, ikävää! Joulu muutenkin meni ohi sivu suun, mutta onneksi on ollut perhe koossa ja olen saanut nauttia läheisten ja ystävien seurasta.

Aaton sunnitelmat menivätkin sitten totaalisesti uusiksi. Tai no, aikataulu hieman petti joten emme ehtineet viettää yhteistä aikaa mummolassa. Kävimme vain nopeasti viemässä jouluterveiset mummolaan ja äidille ja jatkoimmekin jo matkaa isälleni. Söimme joululounaan (muut söi, minä häkin kivuista. .) ja avaimet paketteja. Isovanhempiani tulivat Espanjasta Suomeen joulun viettoon, joten oli oikein mukavaa saada koko perhe kokoon. Kävimme myös miehen siskon luona, jonne tulikin sitten ihka oikea joulupukki! Tytöt olivat innokkaita apulaisia ja tohinaa riitti. Saimme taas kasoittain lahjoja, mm. Kylpylälahjakortin, padan, villasukkia, lampun... kaikki tuli kyllä tarpeeseen ja uudet paikatkin tavaroille on jo löydetty. Otin eilen joulukoristeet pois ja vaihdoin tilalle kevään värit. Punainen tuntuu niin synkältä sinisen ja vihreän keskellä. Pieni joulukuusi jäi vielä, sekin tosin lähtee heti huomenna. Joulu on ihanaa aikaa, mutta on se vaan ihanaa riisua joulu pois ja siirtyä uusiin kuvioihin! Tänään otamme uuden vuoden vastaan kestiten ystäviä ja juhlien samalla kihlajaisia ystävien kesken. Syömme tortilloja mahat täyteen ja maistelemme glögiä, nam nam! Ostin eilen alennusmyyneistä ihanan mekon jonka aion sujauttaa päälleni täksi illaksi. Eiköhän siitä synny juhlamieli! Itse kun en joulua pystynyt viettämään niin tänään otan kyllä kaiken ilon irti. Sallittakoon se minulle. Palaan asiaan taas uudelleen pian, joten toivotan oikein ihanaa ja onnen täyteistä Uutta Vuotta Sinulle!