Olen odottanut lähes kolme viikkoa, että postilaatikkooni tipahtaisi kirjekuori, joka toisi minulle hyviä uutisia ja saisi tulevaisuuteni näyttämään valoisalta. Kirjekuorta, jonka ansiosta voisin keskittyä urani luomiseen ja nauttia jälleen opiskelijan arjesta. Juuri kun olin luopunut toivosta ja ehtinyt jo miettimään muita vaihtoehtoja, onnekseni postiluukusta pilkotti kuin pilkottikin valkoinen kirjekuori. Ehdin jo huokaista helpotuksesta. Avattuani kirjeen huomasin jo ensimmäisen lauseen jälkeen, ettei minun tarvitsisi lukea sitä loppuun. Tulevaisuuteni haaveet oli jälleen murskattu, hypitty päälle varmistaakseen ettei niitä pystyisi millään korjaamaan. Harmitti, suretti, itketti, pettymysten aalto pyyhkäisi lävitseni. Mitä minä nyt teen? Jatkanko töitäni ja arkeani niin kuin tähän mennessä? Pääsenkö koskaan mihinkään sisään pistemäärilläni? Olenko huonompi kuin muut? Kysymyksiä tulvi päähäni enkä jaksanut edes ottaa selvää asioista. Päätin kuitenkin siirtyä suunnitelmaan B, joten aloitin päivän soittamalla ystävälleni ja pyytämällä tätä lenkille kanssani. Ja niinhän me sitten lähdettiin kesäiseen säähän koira mukanamme.

Matkan varrelta tarttui muutama kuvakin mukaan, onneksi sää salli taas ja kuvatkin onnistui näinkin huonolla kameralla. Matkan varrella mietin nimeä blogilleni, joka tuntui olevan todellinen haaste. Pyörittelin useaa aihetta päässäni, kunnes en enää jaksanut miettiä koko asiaa. Idea oli selvä jo alusta alkaen, nimen saaminen "fiksun" kuuloiseksi olikin yllättävän haastavaa. Kotiin tullessani googletin sanan "korko" ja katsoin löytyykö mitään mielenkiintoista. Lopputulos olikin sitten tämä, ei hassumpaa näinkin blondilta ihmiseltä kun itse olen! Puolisoni ehdotukset huvittivat eniten, joukossa oli mm. Juntti, Palikan päiväkirja..Jostain kumman syystä en oikein syttynyt ideoille, vaikka ihan varteenotettavia olivatkin.

Lenkin jälkeen olo tuntui paljon paremmalta kuin sinne lähtiessä. Sain jaettua ajatuksia ystäväni kanssa ja sidottua omat langan pääni yhteen. 

Ymmärsin että elämä voi jatkua pettymysten jälkeenkin. Tilaisuuksia menee ja uusia tulee. Omilla valinnoillaan niihin voi vaikuttaa suuresti ja edes auttaa pääsemistä tavoitteeseen. Periksi ei pidä antaa, enkä aio minäkään. Ei muuta kuin uutta matoa ongen koukkuun, seuraavalla kerralla voit saada jo huikean saaliin. 

Tajusin arkeni olevan mukavaa; nautin joka hetkestä, etenkin työstäni ja perheestäni. Nautin elämisestä, siitä että saa tienata omat rahansa ja olla itsenäinen. Päästäkseni haluamaani opiskelupaikkaan, joudun tekemään enemmän työtä ja hankkimaan tietoa. En muistanutkaan, ettei raha kasva puussa. On oltava itse aktiivinen ja haettava informaatiota. 

Oivalsin etten sittenkään ole huonompi kuin muut. Jotkut paikat vetävät puoleensa enemmän hakijoita kuin toiset, jonkun on aina oltava viimeinen ja joku on aina parempi. Muttei se sinusta huonoa tee, olet yrittänyt kaikkesi ja voit olla siitä ylpeä. Minäkin olen, sillä olen nähnyt vaivaa hakujeni eteen. Takaisku sai minut suunnittelemaan vanhaa varasuunnitelmaani, jonka eteen olisi tehtävä suuresti töitä.Aion yrittää sen eteen, en menetä mitään vaikka epäonnistuisinkin. Olenhan kuitenkin yrittänyt.  

Kiitos sinulle ajatuksieni jakamisesta, näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa!

 

Onnellisuus ei synny siitä, että tekee helppoa työtä, vaan jälkihehkuna tyytyväisyydestä, joka syntyy kun on suorittanut vaikean tehtävän, johon joutui antamaan parhaimpansa.
- Theodore I. Rubin