Anteeksi, anteeksi ja vielä kerran anteeksi. Minun PITI tehdä päivitys shoppailu reissustamme ja piti muutenkin yrittää tsempata tällä viikolla tätä postailun tekoa. Mutta miten kävikään...Sain aikaiseksi kaksi postausta. No mutta tähän on olemassa selitys, vaikka turhaan varmaan sekin. Olen ollut loppu viikon tiuhaan tahtiin töissä, eikä töiden jälkeen yhdentoista aikaan kerta kaikkiaan enää jaksa alkaa postailemaan tai ylipäätään käymään edes koneella. Lisäksi kamerani on rikki, joten kuviakaan en ole saanut otettua. Se siitä, selitykset sikseen ja asiaan. Ja vielä kerran pahoittelut, lupaan nyt ryhdistäytyä oikein toden teolla. 

Kävimme tosiaan keskiviikkona äitini kanssa shoppailemassa keskustassa. Olen jo pitkään etsinyt, itselleni hyviä syystennareita, joilla voisi olla töissä ja joita voisi käyttää ihan arjen askareissakin. Löysinkin itseasiassa sellaiset ihan Seppälän mallistosta, ja vieläpä melkein samanlaiset kun Vagabondin tennarit. Erona tietenkin nahka, jota omissani ei tietenkään ole. Pohja on ihanan karvainen,joten en usko että varpaat jäätyy kylmenevissä öissä. Ostin myös Stadiumista treeni trikoot, aika lähelle capreja nuo taitaa kyllä mennä. On muuten mukavan pehmeät päällä!  Niitä voi hyvin käyttää vaikka kotona oloasussa tai muuten vaan arjessa. Istuvuus on myös hyvä, eikä mustakaan ole huono väri. Samalla nappasin yläosan samaan ostoskoriin, ihan tavallinen toppi jonka kanssa voi käyttää normaaleja urheiluliivejä. Ostosten jälkeen mentiin Submarineen syömään raikkaat salaatit ja lähdimme kohti kotia. Seuraava shoppailu jääköön Prahan reissulle. Siihenkin on enää reilu viikko enää!  Tässä vielä kooste ostoksista. Tällä kertaa en pidättele enempää lukijoitani (jos niitä edes on..) vaan jatkan seuraavalla kerralla. Taidanpa napata Rockyn kainaloon ja mennä yöpuulle. 

Hyvää yötä!

ostos-normal.jpg

Kengät: Seppälä Toppi ja trikoot: Stadium