Terveppä terve!

Ensiksi palaan viime postaukseeni joka koski viime viikonlopun halloween juhlia ja lupauksia kuvista ja tunnelmista. Valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen, sillä kaikkien harmiksi unohdin kameran kotiin enkä enää jaksanut pitkän työpäivän päätteeksi (väsyneenä ja kiukkuuntuneena kuskailusta aamuyöstä) alkaa ottamaan kuvia itsestäni. Vaikka asu kyllä kieltämättä oli todella onnistunut! Ylleni puin valkoiset shortsit, valkoisen topin, ruutupaidan, sukkahousut ja jalkaan valkoiset buutsit. Sekä tietenkin sinisen tetsonin päähän. Kiharsin vielä hiukset ja kiinnitin tekoripset silmään ja pakkaus oli valmis. Onneksi kokonaisuus näytti kuitenkin hyvältä, eikä liian pornahtavalta niin kun olin ajatellut. Tai no jos ei oteta huomioon niitä " Meehän tanssimaan pöydälle" heittoja. Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja mukavaa oli. Moni oli jaksanut painostaa pukeutumiseensa ja olikin ilo nähdä erilaisia asuja. Mukana menossa oli mm. kissanainen, joku espanjalainen (?) jalkapalloilija, marjaterttu, turltes ja kissin eräs hahmo. Sekä tietysti monia piruja ja samoja naamareita kuin päivästä toiseen eli ihan vain omana itsenään olijoita.

Mutta se siitä, tarkoitus ei ollut tulla paasaamaan vaan kertomaan tästä ihanan rentouttavasta päivästä jonka tänään vietimme. Aamu alkoi lenkittämällä äitini ja oman koirani. Lenkki sujui oikein mukavasti, eikä pojat jaksanu alkaa tappelemaankaan. Rocky ainakin oli niin väsynyt että hyvä kun jaksoi nostaa tassuja kunnolla maasta. Pientä eripuraa kuitenkin tuli kun Rocky löysi upean kepin eikä antanu sitä serkkupojalle. No, nallekarkit ei mee aina tasan. Sen taisi Cerokin loppujen lopuksi ymmärtää kun otti oman kepin maasta ja meno jatkui. Tulin kotiin ja päätin katsoa alta pois pari jaksoa Emmerdale. Alku näytti lupaavalta, mutta kun pääsin juuri vauhtiin mitä kylässä tapahtui, päätti digiboksi sammua ja pysäyttää ohjelman. Hermothan siinä meinasi mennä kun mikään ei toiminut ja luki vaan "Elisa viihde ei ole valitettavasti juuri nyt käytössä". Murr sanoin minä! Hetken tapeltuani laitteen kanssa herätin miehen ja pyysin laittamaan boksin kuntoon. Pienen vastahakoisen keskustelun jälkeen saimme laitteen kuntoon ja pääsin jatkamaan katselunautintoa. Aamusta tuli sittenkin hyvä.

Pari tuntia myöhemmin pakkasin mukaani salikamppeet ja suuntasin salille tekemään kunnon hikitreeniä. Kävin viimeksi kuukausi sitten treenaamassa, ja kyllä taas tuntui siltä että kroppa kaipasi lisää rääkkiä. Oli mukavaa päästellä höyryjä juoksumatolla ja rääkätä itseään "aina niin mukavilla" vatsalihas harjoituksilla. Otin samalla itselleni puolen vuoden kortin kerralla, ettei tarvitse olla aina lataamassa uutta. Homma on kyllä toiminut loistavasti viimeisen vuoden ajan. 

Tultuani kotiin lähdimme Rantasipi Laajavuoren kylpylään tarkoituksena ihan vain rentoutua. Lilluimme kuumassa altaassa ja nautimme porealtaan kutkuttelevista kuplista. Kävin hierovassa vesisuihkussa ja kyllä muuten lähti jumit pois hartioista. Rentouduttuani kerrankin kunnolla tuntui että jokainen kireä lihas niskassa rentoutui eikä päätäkään särkenyt enää polskinnan jälkeen. Uinnin päätteeksi rentouduin vielä ruususaunassa venytellen lihaksia. Ah sitä autuasta olotilaa! Tässä kuva kylpylästä, joka löytyy myös Rantasipin sivulta.

kylpyla_780x200.jpg

Ainahan uinnin jälkeen iskee nälkä ja niin kävi meillekin. En jaksanut odottaa kotiin asti että tekisin ruokaa, joten suuntasimme kaupungin kautta Rossoon illalliselle. Nautin alkupalaksi auralla ja valkosipulilla voideltua leipää, pääruoaksi broilerin rintafilettä aurajuusto kastikkeen ja ranskalaisten kera, sekä tietenkin jälkiruoaksi aina yhtä ihanaa tiramisua. Kyllä oli hyvää! Maha kiittää taas yöllä ahtaamisesta, mutta minkäs teet kun rakastaa makuja yli kaiken. Jälkijälkiruoaksi hain tietenkin pussillisen karkkia, jotka tosin päätimme jakaa. Tähän mahaan ei mahdu vähään aikaan mitään...

Illalla vielä kävimme heittämässä vesisateessa fresbeetä koiralle ja moikkaamassa kavereita. Päivä oli oikein antoisa ja ennen kaikkea rentouttava. Oli ihanaa nautiskella ja keskittyä kerrankin vain itseensä. Pitäisi ottaa tavaksi viettää samanlaisia päiviä vaikka kerran kuussa. Olla vaan rakkaimpansa kanssa ja nauttia elämästä kaiken kiireen keskellä. Joskus on vain hyvä laittaa itsensä etusijalle ja antaa lupa rentoutumiseen. Se tekee varmasti jokaiselle hyvää. 

Tunti sitten aloin kirjoittamaan tätä postausta, kun yhtäkkiä kaikki hävisi kuin tuhka tuuleen. Otti päähän alkaa kirjoittamaan kaikkea alusta, mutta nyt kun ajattelee, tästähän tuli oikeastaan paljon parempi kun alkuperäsestä. Heh. Toivottavasti teistäkin. Nyt lähden valtaamaan pedin ennen kuin sen valtaa joku muu. Muista sinäkin rentoutua välillä ja oikein mukavaa viikonloppua!

P.s. Joko olette kuulleet uudesta radiokanavasta, Loopista? On muuten loistava kanava! Ja niin kätevä treenatessa - vähemmän puhetta, enemmän musiikkia. Ei muuta kun kuuntelemaan!