Päivää!

Kerrankin pääsin aikaisin koneelle kirjoittelemaan kuulumisia. Tulin juuri tallilta hikisenä ja kylmissäni. Käytiin Cabin kanssa pitkä lenkki maastossa, josta varmaan talutin nelisen kilometriä hevosta. Lenkki painottui valitettavasti melkein täysin asvalttitielle jossa tietenkin meni autoja paljon vierestä. Ei autoissa mitään vikaa ollut, mutta juna sai aikaan oikein kunnon sirkusesityksen. Hevonen nousi kahdelle jalalle ja steppasi paikallaan minkä ehti. Sopivan paikan tultua (kun vähän rauhottui) hyppäsin alas ja otin hevosen hallintaani. Hetken aikaa siinä ihmeteltyä lähdettiin jatkamaan matkaa ja voitte vaan kuvitella miten oli kiire tallille. Hikeä pukkasi kun juoksin hevosen perässä mäkiä ylös. Oikein kunnon pohje treeni tuli tehtyä samalla. Olen jo moneen kertaan pohdiskellut miten vaarallista tuo ratsastus voikaan olla. Siitä vaan ei silti pääse yli. Toisaalta yhtä vaarallista on ajaa pyörällä tai autolla, sitä joko sattuu onnettomuuksia tai ei. Ei niistäkään voi koskaan tietää. Tällä kertaa päästiin ehjin nahoin takaisin talille ja hevonen jäi tyytyväisenä loimi päällä mussuttamaan heinää. 

Tein eilen äidille ja itselleni Kreikkalaista salaattia, josta tietenkin ensimmäisenä otin kuvia. Koska kameraani ei vieläkään ole korjattu, ei se suostunut tallentamaan kuvia kortille tälläkään kertaa. Tänään piti sitten tehdä uusinta otos ja tällä kertaa sain kuvat suoraan koneelle. Tässäpä siis ohje kreikkalaiseen salaattiin, olkaapa hyvä! 

Kreikkalainen salaatti

1 tomaatti

1 kuorittu kurkku

1 vihreä paprika

1 sipuli (itse laitoin makeaa sipulia, käy myös punasipuli)

prk mustia oliiveja

pari siivua fetaa

loraus oliiviöljyä

ripaus pippuria ja oreganoa

Paloittele tomaatti, paprika ja kuorittu kurkku. Leikkaa sipulista renkaita ja irrota renkaat toisistaan. Paloittele myös feta, jos se ei ole valmiiksi paloiteltua. Lisää lopuksi mustat oliivit ja kaada loraus oliiviöljyä. Mausta salaatti oreganolla ja pippurilla.

001-normal.jpg002-normal.jpg

Tämä on ehdottomasti oma suosikkini salaateissa! Aito kreikkalainen salaatti on parhaimmillaan Kreikassa kun se tehdään tuoreista raaka-aineksista ja oikeista oliiveista. 

Huomenna olisi taas oltava ahkera ja opiskella uusia asioita. Aikaisinkin pitäisi herätä. Nyt kuitenkin otan vapaapäivästä kaiken ilon irti ja lähden lenkille koiran kanssa. Oikein rauhallista Loppiaista sinulle! Joko teiltä muuten on lähtenyt joulujutut pois? Meillä vielä on pöydillä punaiset liinat, mutta ne saakoon jäädä vielä hetkeksi!