Heipähei!

Nyt se kesäloma sitten vihdoin alkoi,muutama päivä vapaata ja sitten taas töihin pariksi päivää. Viikko enää täällä kotimaassa ja sitten saakin nokan suunnata jonnekin lämpimään! Otetaan äidin kanssa äkkilähtö etelään, joten kohdetta on vielä vaikea sanoa. Ehkäpä Bulgariaan, tai sitten perinteisesti Kreikkaan tai Turkkiin.

Mutta sitten ihan asiaan. Olimme eilen käymässä tuttava perheen tytön ylioppilasjuhlissa. Kyllä oli ihania ruokia tarjolla, sai mahan aivan täyteen! Pihalle oli pystytetty teltta ja tunnelma oli muutenkin ihana. Juhlista on aina mukava aloittaa kesä. Puin päälleni uuden kesämekon (jonka ostin myös tulevia häitä varten), viimeisen kappaleen ehdin ostaa kaupasta ja vielä -30 % alennuksella! Nyt se on minun, ihanaa. Kengät oli tietenkin myös ostettava, kun mitään sopivia en löytänyt kaapistani. Olen kyllä ostanut melkeinpä toistakymmentä kenkää tässä muutaman kuukauden aikana kun tuo kesän tulo niin yllätti. Eihän kenkiä voi olla koskaan liikaa! Löysin mekkoon ihanat valkoiset kengät alennusmyynnistä Mekasta. Kävimme äidin kanssa ottamassa muutamat kesäkuvat pellolla, tässä teillekin nähtäväksi, olkaapa hyvä!

037-normal.jpg

072-normal.jpg

078-normal.jpg 

Kuten taisin viimeksi mainita, avasimme grillikauden toissa viiikonloppuna. Raivasimme pöydän ja tuolit esiin ja söimme kahdestaan uusia perunoita ja tuoretta lohta salaatin kera. Toivottavasti ensi viikollakin pääsee ulos syömään, lämmintä on kuulema taas luvassa! 

032-normal.jpg030-normal.jpg031-normal.jpg

Hain perjantaina kirjastosta kesälukemista, joten taidanpa ottaa kirjan mukaan ja siirtyä takapihalle lukemaan "Poika" nimistä kirjaa. Vaikutti ainakin hyvältä kun äsken tuossa muutaman sivun lukaisin. Ensi viikolle onkin sitten tekemistä; takapihan laittoa, hevosvierailuja, töitä, pakkaamista...Ja kaiken lisäksi pitäisi selvitä yksin koko viikko! Mies lähtee kohti Lappia ja minä jään kotiin hoitamaan kotia ja Rockya. Joskus näinkin. Sittenhän meillä on vaihto edessä kun hän tulee kotiin. 

Aurinkoista alkuviikkoa sinulle!