Heij!

Ja oikein mukavaa Juhannusta vielä näin jälkikäteen! Meillä liekehti tällainen kokko tällä kertaa rannassa, upea eikö totta.

054-normal.jpg

Lupasin viime postauksessa ruokavinkkejä tälle kerralle, mutta joudutte valitettavasti pettymään. Ensi kerralla sitten. Ajattelin kertoa juhannus tunnelmia ja ennen kaikkea keskittyä kertomaan meidän kesästä, joka on jo puolessa välissä! Ajatelkaa, enää reilu kuukausi ihanaa kesää jäljellä. Ja missä se kesä sitten viiptyy? Lunta ja räntää tulee taivaalta ja kylmä on kun Alaskassa. Onneksi ehdin ikuistaa muutamia ihania kesäkuvia siltä varalta että kesä meni jo ohi. Mutta asiaan. Vietimme siis keskikesän juhlaa mökillä vanhaan tapaan; grillausta, saunomista ja kokon tekoa. Vettä tuli ja kylmäkin oli. Ei mikään ihanteellinen juhannus sää.. Itse olin tällä kertaa varautunut säähän oikein toppavarusteilla, jotka tuli kyllä hyvään käyttöön. Laukun pohjalle jäi lyhyt hihaiset ja caprit, ei puhettakaan että niitä olisi voinut käyttää. Vierailimme juhannus toivotusten merkeissä naapurimökeillä ja olimme Ruppasaaressa lipun nostossa. Lippu nousikin salkoon komeasti Siniristi lippumme säestyksellä ja keskikesän juhlaa juhlittiin kesäisen mansikkaboolin kera.Antaa seuraavan kuvasarjan kertoa juhannuksestamme omin sanoin. Täytyy myös todeta, että kyllä Suomen suvi on sitten kaunista! 

049-normal.jpg

031-normal.jpg018-normal.jpg010-normal.jpg

Juhannuksen viettoon kuuluu tietenkin kesäinen grillattu ruoka ja suussa sulavat mansikat. Sekä tietysti muutama huurteinen, meillä ohrainen sellainen.

005-normal.jpg004-normal.jpg

Eläimetkin halusivat osallistua meidän juhlintaan. Löysimme maasta talitiaisen poikasen, joka opetteli lentämään. Emonsa istuessa orrella poikanen lenti aivan meidän viereen omalle oksalleen, joten olihan siitä otettava muutama ikimuistoinen kuva. Harvoin noin lähelle lintua pääsee kuvaamaan. Pysähdyimme myös matkan varrella lehmälaitumelle, jossa lehmät laidunsivat tyytyväisenä ruohotuppo suussa. Yksi lehmä olisi halunnut kovasti tehdä tuttavuutta kanssani, mutta piikikäs aita esti hänen aikeensa. En tiedä mikä lehmissä niin kiehtoo, mutta mielestäni lehmä on yksi kauneimmista eläimistä. Niiden lempeät silmät tuovat rauhan tunteen, eikä niistä paista pelko tulevasta. 

072-normal.jpg065-normal.jpg

095-normal.jpg101-normal.jpg

Nautimme kovasti mökkireissusta, vaikka sää olikin mitä oli. Mökille pääsyä odottaa aina niin innolla ja harmittaakin, kun viime vuosina on tullut niin vähän käytyä siellä. Toisaalta nyt sitä ymmärtää mökkeilyn tärkeyden paljon paremmin kuin ennen. Pieni vaiva ajaa tunnin matka pois arjen pyörityksestä ja sen haasteista. Mökillä sielu lepää ja aivot latautuu. On se hieno asia, että on sellainen paikka olemassa ja vielä säilytettynä entisellään uudelle sukupolvelle. Perinteitä pitää vaalia ja niin aiommekin. Mökkimme on toinen kotini, pieni ja vaatimaton, mutta sitäkin arvokkaampi. Toivottavasti tänä kesänä saan nauttia muutaman viikonlopun mökillä ja nauttia kesästä, jos sellainen on vielä edessä. Nautihan sinäkin arjen pienistä iloista ja mökkeilystä mikäli mahdollista. Ota kirja mukaan ja siirry laiturille lukemaan jännitävää kesäromaania, vinkkinä voin kertoa Björkin kirjan Poika, jonka itse luin viime viikolla. Kiehtova kirja tosielämän varjopuolista.

Jottei tämä menisi aivan synkistelyksi, toivotan kaikille oikein ihanaa viikkoa ja jaksamista huomiselle. Kyllä se maanantai vielä iloksi muuttuu!