Huomenta!

Kuinkas se viikonloppu on sujunut? Kerroin viimeksi aloittavani työharjoittelun, jonka parissa vietän seuraavat kuusi viikkoa. Harjoittelu on lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin ja olen kyllä pitänyt työstä. Mukava lähteä töihin, kun on mukavat työkaverit ja ilmapiiri hyvä.

Nyt kuitenkin asiaan. Tänään ajattelin kertoa muutaman helpon salaattilounasvinkin, jotka molemmat on omaa tuotostani. Vaikka olenkin todella huono yhdistelemään ja keksimään salaattiin ruokaisuutta ja vaihtelevuutta, nämä salaatit onnistuivat todella hyvin. Löysin vähän aikaa sitten kaupan vihannesosastola aivan uuden tuttavuuden, nimittäin ruusukaalin. Kaali ei oikein kuulu suosikkeihini, mutta tuo ruusukaali on ihanan mehevä ja kun hieman pyöräyttää suolaa pintaa, on maku täydellinen. Toinen uusi suosikkini on herneenverso, jota käytetään yleensä kalaruokiin ja koristeeksi. Minusta se sopii vallan mainiosti myös salaattiin, kunhan ei liikaa laita makeisuuden takia. Kokeile ihmeessä ihastuitko sinäkin uusiin tuttavuuksiin!

Ruusukaalisalaatti

1 rs ruusukaaleja

200 g fetaa (tai niin paljon kun haluaa laittaa)

miniluumutomaatteja

kurkkua

jäävuorisalaattia

1 punasipuli

broileri kuutioita

Kastikkeeksi oliiviöljyä, ripaus pippuria ja sitruunamehua.

Paista aluksi broilerit pannulla kypsäksi tilkassa öljyä. Puolita ruusukaalit ja paahda niitä miedolla lämmöllä pannulla. Voit halutessasi maustaa ripauksella suolaa. Huuhdo salaatin lehdet ja revi kulhoon. Pilko kurkku, tomaatti ja paprika, sekä rengasta (siivuta?) sipuli salaattiin. Lisää feta ja jäähtyneet broilerikuutiot sekä ruusukaalit. Mausta halutessasi mustapippurilla ja öljyllä. Tarjoile lisäksi esimerkiksi koskenlaskijalasagnea ja patonkia (ohjeet löytyvät Pirkka-ruoka liiteestä).

001.jpg002.jpg

 

Briejuustosalaatti

1 pss salaattisekoitusta esim Toscana

1 kpl briejuustoa

herneenversoa

aurinkokuivattua tomaattia

kurkkua

avokado

paprika

miniluumutomaatteja

espanjalaisia oliiveja esim sitruuna täytteellä

Levitä salaattisekoitus kulhoon. Pilko tomaatit, kurkku, avokado ja paprika paloiksi ja lisää salaatin sekaan. Tomaatit voi jättää halutessaan lisäämättä, sillä aurinkokuivatut tomaatit ajavat myös saman asian. Pilko briejuusto pieniksi paloiksi ja ripottele pinnalle oliivien kanssa. Lisää lopuksi aurinkokuivatut tomaatit ja muutama herneenverso.

Täyteläinen, helppo salaatti vaikka lounaaksi. Briejuuston tilalle voi laittaa esim. fetaa, mozzarellaa tai vaikkapa leipäjuustoa mielesi mukaan.

057.jpg055.jpg058.jpg

Tästä reseptivinkit vaikka ensi viikolle. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!