Iltaa!

Tänään alkoi  sitten se kauan odotettu koulu jonne jopa ehdin ihan ajoissa, vaikka herääminen tuntukin niin tuskalliselta. Ajattelin että tämähän on ohi parissa tunnissa ja pääsen kotiin jatkamaan hommia, niin ei, mehän oltiin kolmeen asti pulpettien ääressä ja kuunneltiin opettajien sepityksiä koulun tavoista ja käytännöistä. Saatiin sentään hyvää ruokaa, joka vähän piristi mieltä. Huomenna alkaa taas kahdeksalta kynien sauhuaminen, mutta onneksi päästään sitten aikaisin kotiin. Vein auton parkkihalliin, kun meillähän ei opistolla ole ilmaisia parkkipaikkoja ollenkaan, joka on kyllä harmi. Maksoin viiden tunnin pysäköinnistä 6,5 €, että ihan halpaa lystiä tämä koulunkäynti sanon minä! Aamulla menen bussilla ja toivon mukaan saan hommattua jostain kyydin kotiin. Fiilikset on vähän sekaiset, eikä oikein tiedä mitä ajatella. Pää sekaisin asioista. Kaikki on niin uutta ja erilaista, vähän niin kuin inttiin mennessä. Pitäisi tutustua ihmisiin ja luokkakavereihin, pitäisi orjentoitua koulunkäyntiin, opetella amiksen tavoille ja lukea tentteihin. Äh, kyllä se opiskelu vaan teettää työtä vaikka kuinka helpolla yrittäisi päästä. Noh, onneksi on kolme päivää aikaa miettiä näitä asioita ja ennen kaikkea sisäistää koko touhu ennen kun aloitetaan sitten ihan tosissaan koko touhu. Btw, arvatkaa vaan nukunko taas ensi yönä..

Nojoo, se siitä. Kävin tänään mummolassa katsomassa koira vanhuksia ja mummoa ja pappaa. Aku ja Saara tapansa mukaan nukkui lattialla sillä aikaa kun me papan kanssa kahviteltiin. Välillä nokka tuli syliin haistelemaan, josko jotain olisi antaa. Saarahan on äidin koira, mutta tällä hetkellä se asustaa mummolassa. Kovasti siitä on ollut Akulle seuraa, molemmat kun ovat yli 10 vuotiaita höppänöitä. Otin koirista kasapäin kuvia ja äsken kun katselin niitä, huomasin miten pienessä ajassa meidän Saarasta on tullut vanhan koiran näköinen. Kuono on harmaantunut reippaasti ja silmistä huomaa, että ikää on kertynyt. Sama juttu Akulla, kuono harmaana ja liikkeet hidastuneet. Eihän sitä ikinä haluaisi nähdä kenenkään vanhentuneen, mutta se valitettavasti kuuluu asiaan. Niinhän se vanhentuminen näkyy meissäkin. Ryppyjä kertyy itse kullekin eikä kroppa toimi enää niin kuin ennen. Täytyy vain nauttia niistä hetkistä mitä meillä on. Tässä muutama kuva koira vannuksista ja muutama mummon ihanasta orkideasta. Kukaan ei varmaan ole huomannut että rakastan kukkia yli kaiken?

Ylemmässä kuvassa Aku 11 v ja alemmassa Saara rouva 10 v. 

Ja vähän kukkia. 

Nyt suihku kutsuu kovaa luokseen ja siitä suoraan petiin. Toivottavasti tänä yönä uni tulisi edes vähän paremmin kuin viime yönä. Kävin äsken salillakin tekemässä kovan treenin siinä uskossa että se väsyttäisi. Peukut pystyyn että näin käy!

Mukavaa viikonloppua!